tiistai 15. tammikuuta 2013

Agitreenit!

Sunnuntaina käytiin Jasun kanssa vähän palauttelemassa mieleen agility-kurssilla opittuja asioita KirSu- hallissa Lohjalla. Vähän kyllä pisti mietityttämään ennen treenien alkua, että miten mahtaa pojalta onnistua nuo esteet, kun viimeisimmistä agitreeneistä on ehtinyt kulua aikaa aikalailla.
Tiesin kyllä että esteet Jasu osaa ihan hyvin keinua ja pussia lukuun ottamatta, sitä en epäillyt, mutta se pisti jännittämään että mitenhän mahtaa käydä, kun päästän koiran remmistä radalle mentäessä.
  Siinä sivussa ennen radalle pääsyä yritin palautella Jasulle mieleen muutamat hypyt, A:n ja putken. Ne menikin paremmin kun olin odottanut ja tällä kertaa ne korvatkin oli mukana treenikentällä, eikä kotona :)
Jasu on kuitenkin Jasu, joten pitihän sen tehdä kaikille selväksi olemassa olostaan ääntä käyttämällä, sitä se ei unohda varmaan koskaan.
Oli meidän vuoro mennä radalle. Jännittihän se, mutta ihan hyvällä mielellä kuitenkin alettiin treenaamaan, koska Jasu tuntui keskittyvän hyvin ja uskalsin sitten irrottaa remmin perästä laahaamasta. 
Jes, hyvin meni treenit ruostuneista agitaidoista huolimatta! Seuraavia treenejä odotellessa!