lauantai 14. kesäkuuta 2014

Trimmissä käyty !

Äiti oli varannut Jasulle trimmin, joten sinne sitten ton mörökölliä muistuttavan koiran lähdin viemään. Ohjeistus trimmaajalle; muuten lyhyt turkki, mutta korvat ja häntä pitäisi jättää hieman pidempään karvaan.
1,5h jälkeen ei entisestä mörököllistä ollut tietoakaan, vaan tilalle sain siistissä turkissa olevan koiran :)




torstai 5. kesäkuuta 2014

Esittelyssä meidän uusi koti!

Kuten blogitekstien määrästä ja viimeisimmästä päivityspäivästä voi päätellä, on ruudun takana oleva blogin ylläpitäjä ollut aikaansaamaton ja laiska blogin päivittelyn suhteen.. Syynä on laiskuuden lisäksi ollut muuttohässäkkä, mikä alkoi huhtikuun alussa ja oikeestaan vasta nyt alkaa olemaan kaikki tavarat ja huonekalut oikeilla paikoillaan.. Alkaa siis olemaan aikakin esitellä meidän uutta kotia täällä blogin puolellakin! :)

Asustelemme siis Järvenpäässä, 54 neliöisessä kaksiossa. Asuntoon tultaessa on ensimmäisenä tietysti pieni eteinen, josta on kulku kylpyhuoneeseen sekä keittiön ja olohuoneen puolelle. Olohuoneen ja keittiön puolelta on sitten taas kulku makuuhuoneeseen. Myös parveke kuuluu asiaan, mutta siitä ei kuvaa ole erikseen otettuna.. Koska se on puolilleen täynnä tyhjiä pahveja, joita syystä tai toisesta ei ole vielä saatu hävitettyä :-D